En ole koskaan käynyt avaruudessa, mutta olen jotenkin aina ollut varma, että siellä soivat Hawkwind, Hidria Spacefolk ja muut avaruudellisen rockin itselleen vallanneet yhtyeet. Nyt kuitenkin mustien aukkojen syövereistä kajahtaa uudenlaista instrumentaalihäröilyä. Astro Can Caravan ei sovi space rock –genren alle juuri mitenkään, mutta silti tämä 20-henkinen karavaani maalailee sen verran psykedeelisesti kiitäviä ralleja, että kuulija pääsee mukaan liitelemään tähtisateen keskelle. 21st Century Drifting Episode ei ole kuitenkaan pelkkää leijailua, vaan jalatkin pysyvät aika ajoin tukevasti maankamaralla, kun puhallinpainotteinen kulkue taivaltaa vaivattomasti slaavilaisesta melankoliasta balkanilaiseen ilotteluun.

21st Century Drifting Episode on tasapainoinen kokonaisuus, joka pysyy hyvin koossa, vaikka kappaleisiin sisältyy hurjia free jazz –pätkiä. Yhtye on tehnyt tarpeeksi selkeitä teemoja, joiden läsnäolon aistii sekoilunkin keskellä, joten biisit eivät ala puuduttaa liian päättömän meiningin takia. Orkesterin soundi on hyvin voimakas, mikä ei ole tietenkään yllätys, kun mukana on tusina erilaisia puhaltimia. Silti yhtye osaa olla vaitonaisempi silloin, kun sitä tarvitaan. Näin syntyy hienoja nyansseja selkeyttämään kappalerakenteita.

Kun alkaa piirtää miellekarttaa orkesterin musisoinnista, assosiaatiot pysyvät ensin Suomen rajojen sisällä. Alamaailman Vasarat on nimittäin ensimmäinen yhtye, joka ponnahtaa mieleen karavaanin soinnista. Ajatusleikkiä voi jatkaa yhdistämällä edellä mainitut orkesterit jugoslavialaisen elokuvan Underground raivokkaaseen puhallinäänimaisemaan. Seuraavaksi aivot tuottavat jo kuvan kyseisen filmin ohjaajan Emir Kusturican yhteydestä Maj Karman Sodankylä-biisiin, ja nyt huomaa olevansa jo täysin pihalla. Mutta siitähän 21st Century Drifting Episoden kuuntelussa on osittain kyse. Ensin tarttuva rytmi viekoittelee mukaansa, kunnes yllättävä free-häröily sekoittaa pään. Ja lopulta paluu pääteeman selkeyteen pitää pientä aivokoppaa järjissään.

Ensimmäinen kappale Tungar Tudu tuo esiin yhtyeen suurimmat vahvuudet. Selkeä melodia, ilmava äänimaisema ja mukavasti keinuttava rytmi vetävät kuulijan mukaan matkalle, jota ei halua lopettaa ennen kuin levy on päättynyt. Kakkosraita Mad Oracle on puolestaan albumin menevintä antia. Sen yhtäläisyydet Aavikon biiseihin ei ole kovinkaan yllättävää, sillä kipaleen sävellystyöstä vastaava Tomi Kosonen vaikuttaa myös kyseisessä yhtyeessä. Rauhallinen Dark Bravos vie mukanaan argentiinalaisen tangon intohimoisiin saloihin, mikä piristää albumin kokonaisuutta mainiosti. Muina pitkäsoiton huippukohtina voi mainita mystisesti kieputtelevan The Scale Of Anubisin sekä villisti revittelevän Meteor Shower Geelin.

Astro Can Caravanin uusi luomus on kehittynyt huimasti edellisen Questral Places -albumin hieman epätasaisesta ilmaisusta. 21st Century Drifting Episodelle on kasautunut järjetön määrä luovaa voimaa, joka herättää mielen hulluimpiin seikkailuihin. Se on pitkäsoitto, jossa astraalikentät ovat todella kohdallaan.