Rockmusica.net

Pop/rock -kappaleisiin liittyvä genreajattelu on ihmeellinen juttu. Radion syntyajoista lähtien on ollut voimassa ajatus siitä, että popkappaleen kuuluu kestää noin kolme ja puoli minuuttia; säkeistö ja kertosäe esittelevät laulun ytimen, väliosassa taas teemasta poikkeaminen on jopa suositeltavaa ennen paluuta loppuosan toistoon.

Elektronisessa musiikissa tällaisia lineaarisuuden imperatiiveja ei ole ainakaan samassa mielessä olemassa. Ilmaisumuoto antaa artistille mahdollisuuden sukellella elektronisen pulputuksen valtamerissä kiireettömästi, popdogmien ulottumattomissa.

Hämeenlinnalaisessa Sairio Shoreline Pathway -kollektiivissa nämä kaksi filosofiaa on juotettu yhteen varsin onnistuneesti. SSP:n uuden Lahja-ep:n biisit voisivat akustisella kitaralla soitettuina vaikuttaa poplauluilta, mutta säkättävät konerytmit ja monikerroksiset sovitukset saavat lopputuloksen kuulostamaan folkin, ambientin ja elektron sekoitukselta. Neljä biisiä sisältävän Lahjan kappaleet on liimannut kasaan mystistä t-nimimerkkiä totteleva taiteilija, joka on koonnut ympärilleen joukon vierailevia muusikoita, säveltäjiä ja sanoittajia – nimekkäin heistä lienee levyn lauluosuuksista vastaava Ultramariinin vokalisti Matti Johannes Koivu.

Toisin kuin Radiohead, joka muunsi elektrovaikutteisella Kid A- levyllään Thom Yorken äänen paikoin liki tunnistuskelvottomaksi, SSP:ssä Koivun haikeat lauluosuudet luovat kokonaispalettiin aimo annoksen orgaanisuutta. SSP:n kokonaissoundissa melko alas miksatut lauluraidat ovat kuitenkin vain instrumentti muiden joukossa, yhtä tärkeään rooliin nousevat siellä täällä seikkailevat puhaltimet, koskettimet sekä folk-kitarat. Mieleenpainuvimmaksi raidaksi nousee nimibiisi Lahja, jota björkmäiset jousisovitukset kiidättävät hienosti eteenpäin, eteerisen pianon tahdittamana.

Kokonaisvaltaisena Sairio Shoreline Pathwayn manifestina Lahjaa on mahdoton pitää sen 15-minuuttisen keston takia. SSP lupailee saatekirjeessään esikoispitkäsoittoa syyskuuksi. Siltä uskaltaisi toivoa unisen taustakerronnan lisäksi selkeämpiä koukkuja - tai genren huomioon ottaen – pikemminkin alleviivatumpia elementtejä. Esimerkiksi puhaltimia kuulisi mielellään enemmänkin, sen verran oivan lisäarvon klavinetti ja huilu tuovat levyn päättävään kappaleeseen Kuljen, Kuljen.

Toki Sairio Shoreline Pathwayn suomenkielinen popelektro on jo nyt persoonallista kuunneltavaa, poutapilvien sekaan vain toivoisi uhkauksen muutamista ukkospilvistäkin.