Rockmusica.net

Silmiini on osunut viimeaikoina niin usealta suunnalta nimi Au Pair, että jo hieman kirveltää. Media on suitsuttanut tätä jyväskyläläistä aloittelevaa kuuluisuutta ylistyksin ja kehuin. Projektin vastuuhenkilö Tomi Tuomaala, jonka kansa tuntee Timo Rautiainen & Trio Niskalaukauksen sanoittajana, on koonnut ympärilleen kelpo joukkion keppien ja kapuloiden varsiin. Ideat ovat kuitenkin kirpputoritavaraa; uudet kuulijat ihastuvat, mutta vanhat konkarit nukahtavat kesken leikin. Siispä: Kann denn Liebe Sünde sein? Ja, jawohl.

Kvartetin ensimmäinen kokopitkä Voiko tämä rakkaus olla synti on julkaistu omakustanteena ja kiireellä. Tästä viestii ensimmäisenä huolimattomasti toteutettu kansitaide, joka koostuu yhtyeen promokuvista. Vaikutelma ei ole hyvä, vaikka tulisi olla, ja epäilykset tekijöiden valmiuksista heräävät. Eikä epäily ole turhaa: demomaisuus kuuluu levyn kappaleissa ja kokonaisuudessa; täytettä löytyy kuin laskiaispullasta, muttei lihaa luiden ympäriltä.

Levyn ensimmäiset neljä raitaa pyörähtävät nopeasti, varmasti, mukavasti. Sen jälkeen yhtye painaa jarrupoljinta, sitten kytkintä ja pienentää vaihdetta: viides kappale Tuulee on epämääräinen mukaelma Sielun Veljien Tuuli – kappaleesta. Siinä missä veljet saavuttavat hitaissa kappaleissaan äärimmäisen raskauden tunteen, Au Pair tyytyy kiltisti pieneen vatsakipuun. Berliinin kansanväliset ajoneuvomessut edustaa taas levyn kermaa, tehden samalla neljä viimeistä raitaa tyhjänpäiväisiksi. Lyhyenä julkaisuna tämä olisi toiminut huomattavasti paremmin. Nyt yhtye on yrittänyt haukata liian suuren palan pullaa, ja on tukehtua siihen.

Tuomaalan sanoittajan kyvyt jakavat mielipiteitä: neroutta tai sanahelinää. Jälkimmäisen kannan pystyn hyvin ymmärtämään, mutta ensimmäistä tukevien ajatuskulkua en tavoita. Tuomaala on kriittinen, sarkastinen, suora ja puhuva, mutta hänen teksteistään puuttuu täysin sävel, liekki ja henki. Hän repii mielellään rikki jo usein revittyjä aiheita ja naureskelee latteuksien äärellä. Hänen aiheitaan ovat mm. kehitysoptimismi, porvarillisuus, tekopyhyys uskonnollisissa ja poliittisissa piireissä. Tärkeitä, joskaan ei tuoreita aiheita, joiden kritikoiminen ilman rakentavia ehdotuksia on mielestäni murhaavan turhaa. Levyn teksteistä tuleekin lopulta mieleen vain se, että tekijä on pyrkinyt nostamaan itsensä jalustalle patsaaksi ilman ansioita. Tässä hän on valitettavasti onnistunut: palvojia tuntuu riittävän.

Jos Au Pairia pitäisi arvioida asteikolla "keksijät - mestarit - laimentajat", päätyisi yhtye epäilyttä viimeiseen ryhmään - niihin, jotka seuraavat keksijöitä ja mestareita, eivätkä kykene tekemään työtään yhtä hyvin. Erityisesti laulu nojaa yhteen omaperäiseltä tuntuvaan ideaan, mutta se ei kanna koko levyllistä. Jos Ian Curtis onnistui tekemään heikkoudestaan – eli laulutaidottomuudestaan – vahvuuden, Tomi Tuomaala vielä harjoittelee tätä. Toisaalta Curtisin viitoittamaa tietä ovat kulkeneet lähes kaikki Suomen suosituimmat vaihtoehtorokkarit, esimerkkinä mainittakoon YUP ja CMX.

Ensimmäisen levyn kohdalla ei tule kuitenkaan tallata tekijöiden pyrkimyksiä liian raskailla saappailla: tällä yhtyeellä on mahdollisuuksia vaikka mihin. Keikalla tuli hiki pintaan, mutta asettaessa levyä soittimeen se on ehtinyt kuivua, paita haisee pahalle, eikä kerrostalossa saa hyppiä. Voiko tämä rakkaus olla synti ei ole varsinainen albumi vaan promolevy, ja sellaiseksi se on liian pitkä ja epätasainen.