Tilaa Gnu -levyt Platasta!

Auringonlaskuja:
1. Luna
2. Älä muistele pahalla
3. Huomaan
4. Pieni poika
5. Pakkasherra
6. Etäinen onni
7. Paha kurki
8. Kyynel
9. Syksyn tytär
10. Sateisen päivän ilta

Gnu:
Olavi Goblin - laulu
Sebastian Ojanmies - kitara
Teuvo Visio - basso
Kiiminki Joe - rummut

Julkaisija: Gashopper

Julkaistu: 28.02.2005
Luettu: 405 kertaa
Kirjoittanut: Henri Turunen

Gnu-antilooppi on outo otus. Se on kuin jonkinlainen alkuolio, josta kaikki sarvipäät ovat saaneet muotonsa. Gnulla on hirven pää, josta törröttää härän sarvet ja takaruumis on kuin pöhöttyneellä hevosella. Mutta miten tämä liittyy oululaiseen bändiin? Ei juuri mitenkään muuten kuin nimen kannalta. Kuitenkin saadakseni jotain järkeä tähän typerään aasinsiltaan, on tarkasteltava yhtyettä mielikuvalasien lävitse. Tällöin yhtäläisyyksiä tuohon savanneilla käyskentelevään elikkoon alkaa erottua; Gnu-yhtyeellä on suomirockin pää, josta nousee ilkeän terävät iskelmäsarvet. Ja mausteeksi tähän sekoitukseen on lisäilty elementtejä sieltä täältä genrerajoista välittämättä.

Gnu on omalla tavallaan virkistävän persoonallinen yhtye juuri rohkeasti tyylejä yhdistelevän musiikkinsa ansiosta. Kuitenkin homma karahtaa siihen, että suurimmaksi osaksi meininki on iskelmärockia, kuten yhtye saatekirjeessään huutomerkin kera julistaa. Eihän kyseisessä lajityypissä mitään häpeilemisen aihetta ole, mutta useimmat iskelmää ja rockia yhdistävät orkesterit kapsahtavat katajaan jo alkupotkuillaan. Ville Leinonen valumoineen on naiivin herkällä menollaan onnistunut fuusioineissaan, mutta esimerkiksi Lumo saa helteiset automatkat tuntumaan entistä pitemmiltä. Gnu sijoittuu tällä arvoasteikolla johonkin ihastuksen ja kauhistuksen välille, mutta viisari osoittaa enemmän jälkimmäisen suuntaan.

Auringonlaskuja on Gnun esikoislevy, joka osoittaa yhtyeen olevan taidokas. Se pystyy kuljettamaan välillä hyvinkin svengaavaa soittoaan vaivattomasti ja sen yleinen ilme on sympaattinen. Albumin materiaali ei kuitenkaan ole tarpeeksi salonkikelpoista, että sitä viitsisi ensimmäisillä treffeillään laittaa soimaan. Iskelmän ja rockin sekoittaminen ei osu uomiinsa kuin hetkittäin ja kaihomielisen yliromanttiset lyriikat ovat vähän liian imelää litkua. Laulaja Olavi Goblinin ilmaisu on sekoitus Pauli Hanhiniemeä ja Samuli Putroa, joilta sanoituspuolella on myös haettu kielikuvamaailmaa. Solistin äänessä kuitenkin on myös omaa väriään, jota täytyisi hivenen vielä vahvistaa, jotta voitaisiin alkaa puhua goblinistisesta tyylistä.

Levyn avaava Luna kertoo heti, mistä yhtyeen musisoinnissa on kyse - ja paljastaa myös sen heikkoudet. Soitanto kuulostaa levottomalta ja päämäärättömältä juuri epävarman fuusioinnin takia. Kappaleet muistuttavat yleisesti aika paljon toisiaan, mikä puoltaa tasaista kokonaisuutta, mutta toisaalta tuo mukanaan yllätyksettömyyttä. Positiivisena biisinä mieleen jää huvittavia Kummeli-muistoja herättävä Paha kurki.

Gnu voi nousta vielä suosioon tässä maassa, jossa ainakin levyjen myyntiluvut puoltavat usein iskelmärockia. Kuitenkin yhtye tarvitsisi selkeytystä sointiinsa, jotta meininki olisi iskevämpää ja mukaansatempaavampaa. Rohkeita yhdistelyjä kannattaa jatkaa, sillä jos palaset loksahtavat kohdilleen, Gnusta voi syntyä piristävä uutuus suomalaiseen musiikkikenttään.